Hyvä joulu lapselle -kampanja 23.11.-1.12.2019

Hyvä joulu lapselle -kampanja käynnistyy Riihimäellä tänäkin vuonna!

Kampanja-aika alkaa jo lauantaina 23.11.2019, jolloin voit osallistua keräykseen joulukadunavajaisten keräyspisteellä. Tämän lisäksi lahjoituksia otetaan vastaan koko keräysviikon ajan la 23.11.-su 1.12.2019 Hyvä Kunnon ja HopLop Riihimäen vastaanotossa klo 10-19.

Mikä Hyvä joulu lapselle – kampanja?

Hyvä joulu lapselle – kampanja sai alkunsa vuonna 2013, jolloin kampanjan perustajat huomasivat, ettei alueella järjestetä lainkaan lahjakeräyksiä vähävaraisille perheille. Halu tehdä hyvää sai aikaan alueen oman lahjakeräyksen, jolla nyt jo seitsemättä vuotta peräkkäin kannustetaan niin yksityishenkilöitä, seuroja kuin yrityksiäkin, lähtemään mukaan hyväntekijöiden joukkoon.

Hyvä joulu lapselle -kampanjaa järjestetään vapaaehtoisvoimin ja lahjojen jakamisen tukea tarvitseviin perheisiin suorittaa Riihimäen kaupungin perhepalvelut.

Mitä voin lahjoittaa keräykseen?

Lahjoja kerätään 0-17 -vuotiaille lapsille ja nuorille, mutta myös lahjoitukset, joista koko perhe voi nauttia yhdessä, ovat tervetulleita. Erityisen pidettyjä lahjoja ovat olleet erilaiset kokoperheen pelit, lahjakortit ja elämyslahjat. Esimerkiksi elokuvaliput, liikuntakokeilut, joululounaat ja huvipuistoliput ovat olleet lahjoja, joista monenikäiset lapset ilahtuvat. Pikkulasten lisäksi myös nuorisolle sopivia lahjoituksia on toivottu. Koska lahjojen varastointi ja lajittelu tapahtuu lyhyen keräysrupeaman aikana täysin vapaaehtoisvoimin, voidaan keräyksessä vastaanottaa ainoastaan uusia lahjoja, jotta lahjoitusten hygieniatasosta ei jouduta tinkimään. Jätäthän lahjasi paketoimatta, jolloin lahja on helpompi jakaa sitä kaipaavalle lapselle/nuorelle.

Yritysten, yhdistysten ja seurojen lahjoitukset ovat tärkeä lisä

Jo ensimmäisestä keräysvuodesta lähtien Hyvä joulu lapselle – keräykseen on osallistunut kiitettävä määrä paikallisia yrityksiä, yhdistyksiä ja seuroja. Moni näistä tahoista on pysynyt lahjoittajana vuodesta toiseen ja tuonut näin helpotusta useisiin riihimäkeläisiin lapsiperheisiin, jossa taloudellinen tilanne on erityisesti joulunaikaan haastava. Riihimäen Hyvä Kunto ja HopLop Riihimäki tukevat kampanjaa lahjoittamalla tänäkin vuonna 1000 HopLop – sisäänpääsylippua vähävaraisille lapsiperheille. Tällä lahjoituksella pyrimme kannustamaan myös kaikkia muita seudun yrityksiä, yhdistyksiä, urheiluseuroja sekä yksityishenkilöitä lahjoittamaan jotain pientä hyvän asian puolesta. Aiempien vuosien tapaan julkaisemme some-kanavillamme
Hyväntekijöiden seinän, johon keräämme osallistuneiden yritysten logot esille. Hyväntekijöiden seinä kootaan myös livenä Hyvä Kunnon ja
HopLopin keräyspisteellemme. Mikäli sinun yrityksesi, seurasi, yhdistyksesi tai muu taho on kiinnostunut osallistumaan lahjakeräykseen, voit laittaa meille osallistumistiedon sekä logonne sähköpostiin hyvajoululapselle@gmail.com.

 Pienikin apu on tarpeen

Mikäli oma taloudellinen tilanteesi ei mahdollista varsinaiseen keräykseen osallistumista, voit kuitenkin osoittaa tukesi välittämällä viestiä kampanjasta eteenpäin. Kaikenlainen apu on tarpeen, jotta tästäkin joulusta saataisiin mahdollisimman moneen perheeseen Hyvä joulu lapselle. Löydät kampanjasivumme myös Facebookista.

Keräyksen järjestäjät- Melupalvelu, Hyvä Kunto, HopLop Riihimäki ja Love –tapahtumat, toimittaa lahjoitukset keräysviikon jälkeen Riihimäen kaupungin perhepalveluun, joka jakaa lahjat joulun alla niitä eniten tarvitseville lapsiperheille.

 

Kiitos, että olet mukana tekemässä hyvää!

HJL- tiimi

Jaa artikkelia

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email