Vesiliikunta

Riihimäen Hyvä Kunnon ryhmäliikuntatarjonnan monipuolisuutta lisää entisestään vesijumppa, jota ohjaamme omassa 33 m3:n terapia-altaassamme, allasosastolla. Vesijumppa on tehokas liikuntamuoto jo sellaisenaan, mutta sen voi hyvin yhdistää myös toisiin harjoitteisiin, kuten esimerkiksi kiertosaliharjoitteluun, jolloin vesijumppa käy palauttavasta harjoitteesta. Tällä kaudella ohjattavat vesijumpat löydät ryhmäliikunta-aikataulustamme tummansininiseltä pohjalta salin 1 kohdalta. Vesijumppa on monipuolista ja tehokasta liikuntaa ammattitaitoisen ohjaajan, pienen ryhmän ja hyvän musiikin parissa. Vesiliikunta on hellävaraista luustolle ja nivelille, mutta ilmaa raskaampi veden vastus luo tehokkaan treenin lihaksille. Tämän vuoksi vesijumppaa voidaan suositella kaiken ikäisille ja kuntoisille, erityisesti myös raskaanaoleville ja nivelrikkoisille.  

7 uimalan vapaa käyttöoikeus Platina-kortilla

Hyvä Kunnon Platina-jäsenyydellä saat käyttöösi yhteensä seitsemän uimahallin palvelut uinnista kuntosaliin: Riihimäki, Hyvinkää, Rajamäki, Tervakoski, Järvenpää, Kerava, Tuusula (vain uinti). Uimaloiden käyttöoikeus on voimassa vuoden ympäri sekä sisä- että ulkouimaloissa, niiden aukioloaikojen mukaisesti. Mahdolliset ohjatut vesivoimisteluryhmät uimaloissa eivät sisälly vierailuoikeuteen. Tarkistathan uimaloiden aukioloajat kyseisen uimalan nettisivuilta ennen vierailuasi. Riihimäellä ja Hyvinkäällä edun saa käyttöönsä lunastamalla pantillisen uimalakortin klubin vastaanotosta. Rajamäen uimahalli vaatii sähköisen rekisteröitymisen, ilmoitathan ensin henkilökunnallemme halustasi käyttää Rajamäen uimalaa.